Heippa. Oon tässä mietiskellyt tän tarinan jatkoa. Mulla oli tän kanssa hienot suunnitelmat. Mutta sitten peli alkoi sekoilla, ja jouduin muuttaan nämä pois tuolta naapurustosta, ja myös poistaan noita ladattuja. 
Joten olen päättänyt että tämä tarina saa päätöksensä, tämä tulee olemaan toiseksi viimeinen osa.




Eräänä iltana Laura oli mennyt ulos, hän saapui hylätyn talon luo, jota oli katsellut jo pitkään. Se oli hänen mielestään ihan älyttömän kaunis.

Laura astui ovesta sisään.  Ja katseli ympärilleen. Hän mietti miten joku on voinutkin hylätä näin kauniin talon.


Hän näki keittiön pöydällä jonkin kansion jossa kerrottiin jostain miehestä. Talossa oli selvästi asunut joku poliisi tai vastaava. Koska kansiossa kerrottiin että mies oli epäiltynä monista rikoksista, mm. murhasta.


Laura päätti mennä yläkertaan. Hän käveli hitaasti narisevat portaat ylös.



Hän katsoi ikkunasta ulos kaunista maisemaa.



Hän aukaisi yhden huoneen oven, se näytti jonkun naisen makuuhuoneelta. Jonkun hyvin varakkaan naisen. 

Yhtäkkiä Laura kuuli kuinka jossain kuului poliisiauton sireenit, jotka selvästikkin olivat tulossa lähemmäksi. Jonkun oli täytynyt nähdä hänet.


Niinpä Laura alkoi juosta.


Hän juoksi ulos talosta, eikä nähnyt vielä poliiseja.

 

"Niin, Laura! TULE KOTIIN! Sinun olisi pitänyt olla kotona jo kaksi tuntia sitten!" Jessica huusi puhelimeen Lauralle.


"Tuleeko hän?" Jack kysyi taustalta
"Kyllä hän tulee." Laura tokaisi hieman vihaisena.


"Mitä me oikein teemme siskosi kanssa?" Jessica sanoi Johnille, tietäen että ei kyllä saisi vastausta.
 

"Äiiitiiii!" John alkoi huutaa keskellä yötä.
Jessica nousi ylös sängystä.
"Mitä nyt?" Jessica kysyi Johnilta väsyneenä.




"Jessica." Jack aloitti.
"Mitä?" Jessica kysyi.
"Olen vähän miettinyt.. Mielestäni meille voisi tehdä hyvää jos vaihtaisimme vähän maisemaa." Jack tokaisi.
"Nytkö?" Jessica kysyi.
"Ei ehkä vielä. Mutta sitten kun olen saanut työtehtäväni täällä tehtyä." Jack sanoi.



"Olet varmaan oikeassa. Ehkä meidän on parasta muuttaa. Ehkä se rauhoittaisi myös Lauraa." Jessica tokaisi.
"Niin. Onko se nyt sovittu?" Jack kysyi
"Kyllä se taitaa olla." Jessica vastasi.
"Hienoa. Teen työni täällä loppuun ja sitten lähdemme." Jack sanoi.
"Äiiiitiiiiii!" John huusi malttamattomana.
"Minun on varmaan parasta antaa tälle pikkuiselle ruokaa nyt, mene sinä vain lepäämään, niin saat työsi tehtyä." Jessica sanoi nauraen.

 

NELJÄ VUOTTA MYÖHEMMIN



Jessica ja Jack olivat sopineet riitansa. Lääkärit olivat ihmeissään kuinka kauan Jessica vielä sinnitteli. 



Lauran tyyli oli muuttunut. Hän oli rauhoittunut.





John sen sijaan alkoi jo muistuttaa isäänsä niiltä ajoilta kun hän oli bändissä.



Tässä heidän uusi talonsa.


Jessica oli pitkästä aikaa kokannut perheelleen ruokaa. Hän odotti että muutkin tulisivat syömään. 
Hän oli päättänyt elää hetki kerrallaan, ja nauttia siitä mitä hänellä oli.


Pikku hiljaa muut perheen jäsenet tulivat pöytään.



Hiljaisuuden vallitessa he söivät. Kun Jessica oli saanut syötyä, hän katseli perhettään.



"Noh, onko se hyvää?" Jessica kysyi muilta.



"Onhan tämä." Laura vastasi.
John oli jo nousemassa ylös.



"Mihin sinä menet?" Jessica kysyi Johnilta
"Menen tekemään läksyt." John tokaisi.
"Hienoa, mene vain." Jessica vastasi hymyillen.



Jessica katseli kuinka Laura ja Jack söivät ateriansa loppuun.
 

"Kulta, tuletko yläkertaan?" Jack kysyi Jessicalta, kun oli saanut syötyä.



"Tulen." Jessica vastasi ja nousi ylös.



 

Niin, siihen mitä jo sanoin. Tosiaan, tää sims oikeasti sekos oikein kunnolla. Joten päätin että nämä saa muuttaa pois - niin kuin saittekin jo selville. Samalla myös meni noiden syntymäpäivät, eli esim. Laurasta tuli taas lapsi. Joten jouduinpa sitten laittaan sille uudestaan synttärit, minkä johdosta se on melkoisen erinäköinen. Jonka takia jouduin ns. jättään pari vuotta välistä, millä sit tossa tarinassa selitän ton muutoksen. Niin ja toi talo, mikä tän osan alussa oli, sen kanssa mulla oli alunperin suuria suunnitelmia. Mutta kuten jo kerroin, päätin luopua tästä tarinasta. Inspiraatio ei enää riitä tähän tarinaan.