Eräänä päivänä, Jessican synnytys sitten alkoi. Tietenkin hän oli juuri silloin puutarhassaan. Ja Jack oli töissä.



Jessica kuitenkin lähti sairaalaan taksilla, supistukset eivät olleet vielä niin pahoja, ettei hän olisi sitä kestänyt.




Ja pitkän synnytyksen jälkeen he saivat tyttövauvan, joka nimettiin Lauraksi.



Myös Jack oli päässyt tulemaan paikalle.



Samana iltana Jessica istui keinutuolissa Laura sylissään. Hän mietti menneisyyttään, kaikkea sitä miten oli siihen tilanteeseen päätynyt. Hänellä tosiaan oli oma lapsi. Ja hän pitäisi siitä huolen, ymmärtäisi ja kuuntelisi, toisin kuin hänen vanhempansa tekivät. Ja hän ei todellakaan tulisi samanlaiseksi kuin Jackin äiti, ei milloinkaan. Hän olisi hyvä äiti, hän todella huolehtisi lapsestaan. Kuinka suurta rakkautta hän tuntikaan tuota pientä ihmistä kohtaan, hän suojelisi häntä omalla hengellään, hän uhraisi kaiken tämän pienen ihmeen vuoksi, epäröimättä.



Jessica laski Lauran nukkumaan kehtoon, ja päätti mennä hieman ottamaan raikasta ilmaa ulos.



Mutta ulkona hänelle tuli todella huono olo, huonompi kuin koskaan aiemmin. Silmissä alkoi sumentua, kaikki muuttui pikku hiljaa yhä tummemmaksi ja tummemmaksi, kunnes oli jo liian hankalaa pysytellä pystyssä. Ja silloin Jessica pyörtyi maahan, pakkaseen, juuri sataneen ensilumen päälle.



Hetken kuluttua Jack alkoi ihmetellä mihin Jessica oli mennyt, Jessicanhan piti olla vain hetki ulkona. 



Kunnes hän huomasi maasta nousevan Jessican.



Jack meni auttamaan Jessican ylös, ja halasi häntä, ihan kuin Jessica olisi voinut kadota ilmaan siinä samaisena hetkenä.



"Jessica, sinun olisi nyt viimeistään aika mennä lääkäriin, meillä on lapsikin." Jack sanoi.
"Olet oikeassa. Minä menen kyllä, ihan varmasti." Jessica totesi.

 

Heti seuraavana aamuna, ennen kuin kello oli edes viittä, Jessica heräsi. Tai paremminkin hän nousi ylös, ei hän ollut nukkunut. Ei ollenkaan.



Hän oli tehnyt päätöksensä.



Hän meni katsomaan Lauraa, joka heräsi äitinsä tuloon.



"Rakastan sinua, rakastan sinua enemmän kuin ketään tai mitään. Olet minun aarteeni, enkä koskaan luovu sinusta, suojelen sinua hengelläni, loppuuni asti. Lupaan sen. Mutta nyt äidin täytyy lähteä ulos, tulen takaisin, minä tulen..." Jessica sanoi Lauralle ja halasi häntä.